Keskiviikko, 10. marraskuuta 2021
Suomenlinna, FLASH 3 – Valo & Kuolema -valotaiteen biennaali

Marraskuiselta taivaalta tihutti vettä päivän tummetessa illaksi, kun matkustimme läpi sysimustan meren reittilautalla Suomenlinnaan. Kalmistien harmiksi laivayhtiön nimi ei kuitenkaan ollut Kharon… Saapumisajankohta oli valittu tarkoituksella niin, että paikalla olisi mahdollisimman vähän häiritseviä ihmisjoukkoja, sillä mikään ei ole taiteesta tiloittumiselle epäsuotuisampaa kuin taukoamaton hälinä ja tungos.
Heti lautalta päästyämme huomasimme, että saarilinnoituksessa vallitsi aivan erityinen liminaalitilan tuntu; kaupungin valot kajastivat horisontissa sumun pehmentäminä ja Kalasataman punasilmäiset, Barad-dûr-henkiset tornit hehkuivat jossain kaukana pahaenteisesti…

Poikkesimme aivan aluksi Marras-valokuvanäyttelyyn, jossa huomasimme, että osa teoksista oli taiten tehtyjä ja osa taas pettymykseksemme turhankin tavanomaisen oloisia. Eräs kokonaisuus jäi kuitenkin vahvasti mieleen… Siinä oli vierekkäin valokuvia purkkeihin säilötyistä, pahasti epämuodostuneista sikiöistä ja sieltä täältä amputoituja nukkeja. Tunnelma oli kuin jostain Portin takaisesta kuumehoureisesta painajaisunesta. Hieman yllättävä löytö ‘valtavirran’ taidenäyttelyssä, mutta toisaalta, olemme jo tottuneet kaikenlaisiin outoihin synkronisiteetteihin Portin yhteydessä.

Johtuen tihkusateesta, tie- ja katutöistä sekä vaillinaisesta opastuksesta, jouduimme suunnistamaan kartan avulla ensimmäiselle rastille. Kyseessä oli sinisellä, miellyttävän aavemaisella valolla valaistu puu. Portin päivystävä tilataiteilija Konstantin mietti, että hänhän on toteuttanut käytännössä samanlaisia tilateoksia pelkällä Hue Go-älyvalolla.

Poikkesimme Susisaaressa luolaan joka oli Konstantinille tuttu jo yhdeksänkymmentäluvulta hänen hurjasta nuoruudestaan. Otsa- ja taskulampuista oli hyötyä pilkkopimeässä tilassa kulkiessa koska yllätykseksemme huomasimme, että näyttelyn roikkavalojen suojaamattoman oloiset sähköjohdot makasivat veden alla. Turvallisuudesta siis pienet rapsut järjestäjille, mutta tuo jos mikä takasi meille sen, että tilassa ei tullut vastaan ‘turisteja’! Loimme spontaania, kokeellista valotaidetta heijastamalla 3000-lumenin vahvuisella taskulampulla veden kautta lähes häikäisevää ‘varjo/valotekstuuria’ kiviseinille.

Levyhallissa oli puolestaan vaikuttava valoteos, joissa koneisto pyöritti metallisia lieskoja projektorin eteen viritetylle suurelle valkokankaalle. Toisessa nurkkauksessa oli taas energiapihi miniprojektori pyörän ohjaustankoon kiinnitettynä, joka heijasti seinään tulihehkuisia planeettoja. “Nerokasta!”, totesi Konstantin. Poistuessamme hallista, huomasimme sen vieressä odottavan erikoisen näköisen hurtan, joka muistutti äkkiseltään hieman sutta. Paljastui, että tämä hurjan näköinen, joskin kuulemma hyväluontoinen koiravanhus oli alkujaan Venäjältä lähtöisin oleva emigrantti.

Matkalla Portin viime heinäkuun ekskursiossa vihkimäämme “Katabasis”-saliin emme kohdanneet kuin kourallisen muita yössä vaeltajia. Laskeuduimme kaksi kerrosta alas ja huomasimme, että nyt tuo jo kesällä meihin vaikutuksen tehnyt kammio oli vieläkin väkevämpi tunnelmaltaan; se oli suorastaan kuin ajasta ja paikasta irtaantunut tuonpuoleinen mikromaailma! Sijoitimme älyvalon ja langattoman kaiuttimen kaakkoisseinämän eteen ja viritimme siihen punaisen hehkun, joka näytti peittävän pikkuhiljaa koko taustan.
Vastapäisellä seinällä olleessa ampuma-aukossa odotti pullo Radio Wyrd-sessioista tuttua legendaarista Maker’s Mark -bourbonia Ultima Thule-lasien kera. Punainen seinämä toimi massiviisena kaikupohjana valikoidulle ktooniselle ambient-musiikille (mm. Onyx-kollektiivin “Ones atop the unknown” ja Sephirothin “Now night her course began”). Paikan akustiikka oli vaikuttavan jyhkeä, koska kivimuurit eristävät miltei täydellisesti ympäristön äänet.

Nostimme maljat Tuonen Portin tähänastiselle, yksivuotiaalle taipaleelle ja teoksille. Sen jälkeen Konstantin esitti punaisen seinämän edessä ääniartefakteja samanaikaisesti niitä nauhoitusten kanssa lausuen. Näihin kuuluivat Jungin Gnostilaisen Septem Sermones ad Mortuos-kanavoinnin kolmas saarna, arkeofuturis-apokalyptinen “Odotus” ja myyttinen “Kangastus”.

Myöhemmin, havahduttuamme ympäröivän ajan jatkaneen vääjäämätöntä kulkuaan, päätimme marssia reippaasti kohti satamaa ja siellä odottavaa lauttaa. Kun alkoi näyttää siltä, että emme ehkä ehdikään siihen, pistimme juoksuksi, vaikka menihän lauttoja toki myöhemminkin. Tällainen pikainen vetäytyminen vain nyt sopi itse luomaamme liminaalitilaan, joka ei katkennut edes paluumatkalla, avoimella kannella matkustaen ja merituulta uhmaten…

Soittolista:
Onyx – Ones atop the unknown
Sephiroth – Now night her course began
Max Corbacho – Transparent phenomena