Elokuva-arvostelu · True crime / brittiläinen oikeushistoria
Albert Pierrepoint
True crime on suosionsa huipulla, mutta onko se ainoastaan nykyajan ilmiö? Elokuvat Pierrepoint (2005) ja 10 Rillington Place (1971) tarjoavat hyytävän, historiallisen kaksoiskuvan 1900-luvun brittiläisestä oikeushistoriasta ja tosielämän rikoksista.
Kirjoituksessa pääosan saa Albert Pierrepoint (1905–1992), pyöveli joka lähestyi kuolemanrangaistusta kliinisen tiedemiehen tarkkuudella.
Pierrepoint-elokuvassa Timothy Spall tulkitsee mestarillisesti psykologista painetta ja verisidettä, joka ajoi Albertin isänsä jalanjäljille. Normannilaisesta nimestään huolimatta perhe oli englantilaista työväenluokkaa, jonka pyövelidynastia alkoi 1900-luvun alussa. Albertin isä Henry Pierrepoint hioi tieteellistä pitkän pudotuksen menetelmää, jossa köyden pituus laskettiin tuomitun painon mukaan. Henryn ura päättyi erottamiseen alkoholismin ja vankilatappelun vuoksi. Albertin mentorina toimi hänen setänsä Thomas, joka oli perheen pitkäaikaisin teloittaja. Albert itse haaveili ammatista jo 11-vuotiaana puhdistaakseen isänsä ryvettämän sukunimen. Lopulta Pierrepointin suku suoritti viiden vuosikymmenen aikana yhteensä yli tuhat teloitusta.
Elokuvassa Pierrepoint teloituksista riisutaan kaikki dramatiikka. Ne näytetään mekaanisena ja kylmänä virkamiestyönä, jossa kuolema on fysiikkaa ja sekuntipeliä. Albert tunnettiin nopeudestaan: siitä hetkestä, kun hän astui tuomitun selliin, siihen kun hirttolavan luukku aukesi, kului usein alle 10 sekuntia. Hän laski tarkkojen taulukoiden avulla oikean köyden pituuden tuomitun painon mukaan, jotta niska murtuisi välittömästi.
Tämä brittiläinen kliinisyys erosi merkittävästi esimerkiksi Nürnbergin oikeudenkäynnin jälkeisistä amerikkalaisista teloituksista, joissa lyhyt pudotus johti natsijohtajien hitaaseen tukehtumiskuolemaan. Se poikkesi myös Saksan siviiliperinteestä, jossa rikollisia mestattiin giljotiinilla vielä sodan jälkeen: tulevan Länsi-Saksan alueella vuoteen 1949 asti ja Itä-Saksassa aina 1960-luvun lopulle saakka, jolloin giljotiinista siirryttiin niskalaukauksiin. Pierrepointille tällaiset menetelmät edustivat raakuutta; hän näki itsensä herrasmiehenä, joka säilytti tuomitun arvokkuuden loppuun asti.
Vuosien myötä köyden toisessa päässä oleva ruumiin paino siirtyi Albertin omalletunnolle, erityisesti hänen jouduttuaan hirttämään ystävänsä James Corbittin.
Lopullinen isku järjestelmän erehtymättömyydelle kuvataan elokuvassa 10 Rillington Place. Elokuva kertoo sarjamurhaaja John Christiestä (Richard Attenborough) ja nuoresta Timothy Evansista (John Hurt), joka tuomittiin ja hirtettiin syyttömänä perheensä murhista. Elokuvan kuvaamasta oikeusmurhasta tuli Britannian kuolemanrangaistuksen lakkauttamisen suurin symboli. Pierrepoint itse jätti tehtävänsä pian tapauksen jälkeen, vuonna 1956, vankilaviranomaisten kanssa syntyneen turhauttavan palkkakiistan vuoksi. Myöhemmin elämäkerrassaan hän totesi, ettei kuolemanrangaistus estänyt yhtäkään murhaa, vaan oli pelkkää kostoa.
Nämä elokuvat ja Albert Pierrepointin elämäntarina muistuttavat kansalaisen osasta järjestelmän käsissä. Vaikka kuolemanrangaistus on lakkautettu, yksilön haavoittuvuus instituutioiden edessä on todellista. Ihmiselämää tuhoavia virheitä ja oikeusmurhia tapahtuu edelleen. Pierrepoint oli mies, joka laittoi virastojen kylmät päätökset käytännössä täytäntöön, kunnes huomasi itsekin olevansa vain korvattavissa oleva osa joustamatonta koneistoa.
Albert Pierrepoint ja 10 Rillington Place ovat malliesimerkkejä true crime -kerronnasta, joka etsii jännitteensä instituution kylmyydestä yksittäisen ihmiskohtalon sijaan. Ne muistuttavat, ettei mikään järjestelmä ole erehtymätön, ja että joku joutuu aina seisomaan sen viimeisenä täytäntöönpanijana.
