Kalmismin manifesti:

Kalmismi ja laajennettu luonto: Manifesti reunoilta

 

”Ilman mahdollisuutta itsemurhaan olisin tappanut itseni jo kauan sitten.” -Emil Cioran

 

Elämme kroonisesta päivätietoisuudesta kärsivässä yhteiskunnassa. Moderni arki nojaa suorittamiseen, pakonomaiseen optimismiin ja steriiliin onnellisuusilluusioon. Tässä konsensustodellisuudessa kuolema on lakaistu syrjään – eristetty kliinisiin laitoksiin ja vaiettu kuoliaaksi pelkkänä patologisena poikkeamana.

Me emme ylläpidä tätä valhetta. Meille kuolema ei ole pelkkä päätepiste, joka saavutetaan vasta elämän loppumetreillä. Emil Cioran opettaa hajoamisen filosofiassaan: elämä on vain hidasta ja vääjäämätöntä liukumaa kohti hajoamista. Me kuolemme joka hetki, jokaisella sisäänhengityksellä, solutasolta alkaen.

Kun tämä totuus integroidaan arkeen, tapahtuu jotain radikaalia: yhteiskunnan syöttämät paineet, keinotekoiset hierarkiat ja suoritusvaatimukset väistyvät merkityksen tieltä. Tämä ei johda apatiaan tai passiivisuuteen. Päinvastoin – se on äärimmäistä eksistentiaalista vapautta. Kun mikään ei ole pysyvää, jokainen hetki näyttäytyy ehdottomana ja paljaana.

Meitä saatetaan epäillä nihilismistä tai goottilaisesta synkistelystä. Mutta siinä missä goottilainen estetiikka käyttää kuolemaa vain kauniina lavasteena tai nostalgisena viihteenä, Tuonen Portin kalmismi on gnosista – sisäistä, kokemuksellista tietoa ja esoteerista filosofiaa. Me emme katsele kuolemaa etäältä, vaan elämme sen todeksi osana laajennettua luontoa.

Myöskään kuolemanvietti, Thanatos, ei ole sokeaa tuhohalua, vaan energian sitomista. Kuten filosofi Peter Wessel Zapffe totesi, olemme traagisia eläimiä, joille kehittyi liian suuri tietoisuus suhteessa kosmiseen tyhjyyteen. Tämä vapaana vellova olemassaolon ahdistus vaatii kanavan.

Kun tiede etsii kylmiä matemaattisia kaavoja, me taiteilijoina ja näkijöinä operoimme arkitodellisuuden hämärällä rajalla. Me luomme symboleita, rituaaleja ja muotoja ja sidomme tämän raaka-aineena vellovan eksistentiaalisen energian. Me muutamme olemassaolon väistämättömän tragedian luovaksi, magneettiseksi voimaksi.
Ei ole olemassa kahta erillistä maailmaa, tämänpuoleista ja tuonpuoleista. Me edustamme radikaalia monismia: on olemassa vain yksi aineellinen todellisuus, ja kaikki kuuluu luontoon.

Se, mitä kutsutaan yliluonnolliseksi, edustaa vain luonnon marginaalisia anomalioita. Kun tavallinen ihminen näkee luonnossa sieniä, niin hän huomaa vain lakit varsineen ja miettii niiden poimimista. Kalmisti taas katsoo pintaa syvemmälle – sienten elämän ja kuoleman kiertoon. Häntä kiehtoo sen filosofinen ydin: konkreettinen, maanalainen verkosto, joka kierrättää kuoleman takaisin materiaksi. Se ei ole magiaa. Se on materiaa.

Jos joku etsii Tuonen Portista lohtua ja toivoa, me emme sitä tarjoa. Kalmistille toivo on orjamoraalia – pelkurien tapa kääntää katseensa pois totuudesta ja pitää itsensä ahdistuksen kahleissa.

Länsimainen yhteiskunta yrittää piilottaa kosmisen paniikin rakentamalla harhoja. Mutta me taiteilijoina elämme tällä reunalla ja juuri siinä piilee perimmäinen rauha.

Syntymä oli se katastrofi, joka suisti meidät ajattomuuden rauhasta lineaarisen ajan vankilaan ja ärsykkeiden tulvaan. Kuolema on korjaava liike – paluu alkuperäiseen olemattomuuden tilaan.

Kun toivosta riisuttu ihminen lakkaa taistelemasta väistämätöntä vastaan, elämän sitomaton ahdistus asettuu. Kirjailija Emil Cioran totesi, että: ”Vapaa on vain se, joka on valloittanut oikeuden omaan kuolemaansa.”

Cioranille ajastus itsemurhasta toimi pikemminkin selviytymiskeinona kuin konkreettisena tekona. Hänen mukaansa tieto siitä, että elämän voi lopettaa milloin tahansa, antaa ihmiselle ehdottoman vapauden ja hallinnan tunteen. Kun tietää, että voi lähteä milloin tahansa, voi aivan hyvin jäädä vielä hetkeksi. Elämä on lopulta niin mielenkiintoista, että se kannattaa katsoa loppuun asti.

Tuonen Portille kalmismi ja yliluonto eivät ole vain ulkoisia taiteellisia teemoja, vaan tietoisesti valittuja olemisen ja havaitsemisen muotoja. Kalmistit määrittelevät suhteensa näkymättömään maailmaan, kuolemaan ja tuonilmaisiin autonomisesti. Tämä esoteerinen ja visionäärinen polku tekee porttilaisista kognitiivisia lainsuojattomia sekä ontologisia muukalaisia: he murtavat rationaalisen nyky-yhteiskunnan rajat ja luovat oman todellisuutensa kuuntelemalla sitä, mikä jää arkihavainnon ulkopuolelle. Kalmismi ei siten ole passiivista hylkiöksi asettumista tai kuoleman romantisointia, vaan aktiivista ja syvää henkistä työtä – portti itseen ja olemassaolon salattuihin tasoihin.

”Kuoleman pelon voittaminen on myös elämän pelon kukistamista.” – Helena Blavatsky