Antiikin sankarit
26.2.2025 ekskursiolla Sinebrychoffin taidemuseossa
Antiikin mytologian hahmojen elämä oli värikästä ja Jumalat sekaantuivat usein kuolevaisten maailman asioihin. Ei siis ihme, että myös tragediat tulivat tutuiksi. Orfeuksen tarina paljastaa mikä voisi auttaa niden kohdatessa. Hänen puolisonsa Eurydiken kuoltua Orfeus pyrki vapauttamaan tämän alamaailmasta, mutta epäonnistui katsottuaan taakseen vastoin Haadeksen kieltoa. Leskeksi jäätyään hän antautui taiteelleen. Olihan hän myyttinen laulaja ja rauhoitti niin eläin- kuin ihmiskuntaakin jumalallisella musiikillaan, minkään hajottamatta hänen huomiotaan.Jumalten juonittelujen ja inhimillisten puutteittensa vuoksi sankarit kokivat takaiskuja laidasta laitaan.
Antiikin heeroksia ajateltaessa tulee mieleen ensimmäiseksi Herakles eli Herkules ja hänen 12 urotyötään. Niitä edelsivät jumalatar Heran juoni ja oman perheen surmaaminen hulluuskohtauksessa. Seneca kirjoitti siitä aikoinaan tragedian ja sen inspiroima Albrecht Dürer teki puukaiverruksen 1400 -luvun lopulla. Sittemmin muukin Olympoksen väki on päätynyt osaksi eurooppalaista taidetta ja viihdettä. Jumalten kollektiivia kutsutaan joskus pantheoniksi. Sellainen on myös Mikael Agricolan kokoama muinaisten suomalaisten jumalien luettelo. Kuvaannollisessa mielessä ilmaus kuvastaa jonkin taiteenlajin huippusaavutuksia. Sellaisena voidaan pitää Antiikin Kreikan klassista veistostaidetta. Kannattaa muistaa, että vaikka ne ovat nykytilassaan usein ajan torsouttamia ja marmorin vaaleita luurankoja, niin alunperin esimerkiksi Akropolis hehkui väreissä. Näyttelyssä se on kuvattu Tuulikki Pietilän puukaiverruksessa hieman tavallisuudesta poikkeavasta kuvakulmasta.
Kuvanveiston keskittyessä ihmisruumiiseen ei tavoiteltu näköisyyttä, vaan ihannetyyppejä sekä ihmisten että jumalten kohdalla. Tämä tuli mieleen tarkastellessani näytteillä olevaa valtavaa Heran päätä, joka on huomattavan maskuliininen. Sankarit olivatkin usein puolijumalia ja miehiä. Entä sitten kauhistuttava Medusa? Jumalattaret olivat usein kateellisia ihmiskaunottarille ja ilmeisesti mustasukkainen Athene taikoi hänet hirviöksi. Vaikka Medusa muutti aikoinaan katsojansa kiveksi, niin sittemmin hänen kuvansa on tullut kantajilleen suojaavaksi symboliksi ja esiintyy myös muotitalo Versacen logossa.
Egoismi on erittäin tuhoisaa kaikenlaisissa ihmisyhteisöissä. Äärimmillään jokin kultti on tehokas väline oman egon hybrikselle. Mallin okkultistisesta rokkitähteydestä antoi aikoinaan Aleister Crowley. Voimme miettiä miten hänelle lopulta kävi? Surullisen kuuluisa Ikaros lensi isänsä Daidaloksen rakentamilla siivillä liian lähelle polttavaa aurinkoa. Siipien vaha suli ja hän kuoli pudotuksessa. Nuori huimapää jätti varoittavan esimerkin rajattoman ylimielisestä uskosta omiin kykyihin. Perttu Häkkinen kysyi kerran kollegaltani, että ”mikä on sinun suuri työsi?” Uskoakseni kenenkään Magnum Opuksen päämäärä ole tuollainen.
Miten voimme hyötyä näistä fiktiivisistä tragedioista? Taiteen herättämät empatia ja pelko tarjoavat tervetulleen sielun puhdistuksen eli katharsiksen. Mielen nollaamiseen on erilaisia tapoja, tämä sieltä virkistävimmästä päästä.
Mikäli veistostaide kiinnostaa laajemmin, tiedän suositella kahta eurooppalaista museota. Kööpenhaminan Glyptoteekissä kuvataide ja Dionysos yhdistyvät upealla tavalla, onhan sen perustaja Carlsbergin panimon omistaja. Hänen poikansa Carl Jacobsenin hankkimaan mittavaan kokoelmaan kuuluu erityisesti kreikkalaisia ja roomalaisia veistoksia. Häntä on kiittäminen myös Pienestä merenneidosta kaupungin satamassa.
Pariisissa suosikkimuseoni on Hôtel Bironissa sijaitseva Musée Rodin, jonka kokoelma esittelee sekä kuvanveistäjä Auguste Rodinin että hänen puolisonsa Camille Claudelin lukuisia teoksia. Paikalle kannattaa mennä jo puutarhan vuoksi, jossa on esillä pronssiinvaletut Helvetin portit ja Rodinin tunnetuin veistos, Ajattelija.
Aiemmin mainitussa Ny Carslberg Glyptotekissä on tutkittu antiikin veistosten taustoja, niiden aikaa väreissä. Mielenkiintoista on se, että marmoriin tarttuneet kultakauden veistäjät ovat jättäneet omat teoksensa valmiiksi paljaaksi kalutuiksi.
Lukusuosituksena Anne Delbéen Camille Claudel – Kuvanveistäjän elämä.
Tämä näyttely on esillä 17.8.2025 asti Sinebrychoffin taidemuseossa Helsingin Bulevardilla.