Gothic Modern -näyttely Ateneumissa – Joulukuu 2024

Sanonta mortui vivos docent eli kuolleet opettavat eläviä, on tullut tutuksi lääketieteen opiskelijoille heidän anatomian opintojensa yhteydessä. Taidenäyttelyssä kävijän ei tarvitse astua dissektiosaliin ja tarttua veitseen, vaikka erilaiset workshopit ovat tulleet osaksi nykyaikaista näyttelytoimintaa. Tämä lokakuun alussa avattu näyttely on huomattu kansainvälisesti ja myös nuoret ovat innostuneet sen makaaberista kuvastosta. Erityiseen suosioon on päässyt Vincent van Goghin Tupakoiva luuranko, joka on tuprutellut vuodesta 1886 alkaen.

Kaikkiaan nämä luiset veikot ovat kansoittaneet Ateneumin yläkerran salit tehokkaasti. Kuoleman kavereina esittäytyy muitakin synkkiä hahmoja, mm. tauti hiihtää hänen kanssaan ja nälkä ruumiillistuu eräässä taulussa. Kärsimys ja kuolema puristivat kansaa niin tiukassa otteessa, että jopa enkeli haavoittui.

Länsimaalaisten orientalismi sai monet matkustamaan itämaille, mutta kaikki pyhiinvaellukset eivät vaatineet kirjaimellista matkaa. Kultakauden taiteilijat etsivät pyhää työssään raottamalla keskiajan pimeää verhoa. 1800 – 1900 -luvun taitteen näyttely-yleisö näki oudon ja tuntemattoman värjyvän suljettujen ovenrakojen kuumottavassa kajastuksessa, kuoleman pidellessä kiinni kolkuttimesta.

Kärsimys ja kalma puhkesivat kukkaan niin Norjassa kuin Suomessakin, tuberkuloosin niittäessä Edvard Munchin omaisia ja kurkkumätä Gallen-Kallelan pienen tyttären, Impi Marjatan. Munch summasi kokemaansa näin:

”Sairaus, hulluus ja kuolema olivat enkelit, jotka ympäröivät kehtoani, ja ne ovat seuranneet minua läpi elämäni”

Suursodan jälkeen saksalainen Käthe Kollwitz kanavoi poikansa menetyksen ohella koko kansan ja eurooppalaisten kärsimyksiä sodan, nälän ja köyhyyden kurimuksessa. Pyhä, kauhu, kuolema ja pyhiinvaellukset menneisyyteen, jo kuolleiden Mestareiden pariin ovat ominaisia myös Tuonen Portille. Eri aikajanat limittyvät luontevasti toisiinsa ja menneisyyden yksinkertainen, henkis-hengellinen elämä on meistä ihanteellisin puite taiteen tekemiselle. Ympäristö jossa kuulee häiriöttä muinaisten yhä puhuvan. Heidän joille luonto oli outojen voimien lähde.

Vaikka sota, sairaudet ja nälkä pysyttelivät poissa, niin sydänsurut saattoivat raastaa uhrinsa henkihieveriin asti.
Jo mainittu Munch kuvasi näitä elämän voiman imeviä vampyyrimäisiä naisiaan tauluissa. Hän jäi kuitenkin lopulta henkiin, toisin kuin monet muut nuorukaiset kautta aikain. Goethe kirjoitti siitä osuvasti Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Uskonnollisten aiheiden lisäksi keskiajan tunnetuimpia teemoja on kuolemantanssi, jollaiseen viitataan myös Ingmar Bergmanin loistavassa elokuvassa Seitsemäs sinetti. Kyseisessä mestariteoksessa esitellään myös kirkkomaalari Albertus Pictorin teos jossa pelataan šakkipeliä Kuolemaa vastaan.

Vaikka kuolema oli entisaikaan enemmän estradilla, silloinkin se osattiin kietoa vertauskuviin ja musta huumori kantoi rajan yli. Avuksi oli myös laajempi yhteisöllisyys, nykyihmisen hautautuessa liian usein yksinäisyyteensä.
Kohdattaessa kärsimysten paaduttamia ihmisiä heitä tuntuu yhdistävän yksi asia ja se on juuri tuo synkkä huumori. Ja jos joku tekee työtä noilla yhteiskunnan kätketyillä alueilla, niin sieltä sitä löytyy varmimmin.

Apokalyptiset aiheet ja dystopiat leimaavat aikamme viihdettä. Keskiajan ihminen tunnistaisi ne helposti, niin oman aikansa taiteesta kuin elämästä. Osa kultakauden taiteilijoista ehti nähdä miten maailmanpalo räjähti valloilleen vuonna 1914. Tänä päivänä tiedämme miten vähän terroria tarvittaisiin meidän palauttamiseksi keskiajan infran tasolle. Ehkä Gothic Modern -näyttelyn yksi tarkoitus on muistuttaa meitä siitä ja myös keinoista kestää vastoinkäymisten koittaessa.

Niin taiteen tekijät kuin katsojatkin näkevät miten samanlaisia ahdistuksia on koettu keskiajalta meidän päiviimme asti, mistä on saatu lohtua, eikä tuho ole koskaan vienyt kaikkia mennessään, vaan pimeydestä on löydetty valo sekä uusi herääminen. Taiteilijakollektiivina kannustamme ammentamaan omista haavoista taiteeseen ja löytämään siten rauhan. Mitään utopiaa emme voi luvata, eikä sitä että kärsimyksellä olisi jokin mitta. Sekin on paljon jos koettelemukset eivät lankea ylle yhtä aikaa. Aikamme henki ei kannusta kasvuun, mutta se on onneksi mahdollista mm. entisaikojen taiteeseen tutustumalla.

Uskonnollisuuteen läheisesti nivoutuva gotiikka saa Ateneumin tuntumaan entistä enemmän taiteentemppeliltä.

Mene ja katso. Näyttely on avoinna 26.1.2025 asti Helsingissä ja sittemmin sekä Oslossa että Wienissä.

Teksti: Carita Hännikäinen