RAUNIOT I/VI
“Joulukuinen iltapäivä oli usvainen ja lunta tihutti kevyesti päällemme vaeltaessamme kohti ikivanhoja raunioita. Olimme kaukana kaupungin valoista. Aurinko oli laskemassa vain muutaman vartin päästä ja sen jälkeen koittaisi lähes täydellinen pimeys.”

RAUNIOT II/VI
”Kartoitettuamme koko laajan alueen, löysimme lopulta metsän katveesta sopivan paikan, raunioituneen vanhan tiilirakenteisen varastomökin, jonka katto oli romahtanut vuosien saatossa. Paikallisen nuorison sittemmin tekemät seinämaalaukset eivät onnistuneet pilaamaan mauttomuudellaan liminaalitilan tunnelmaa. Tulisimme valjastamaan tämän raunion numeeniin käyttöön.”

RAUNIOT III/VI
”Pohdimme miten pyhä geometria voisi ilmentyä tässä autiossa tilassa… ja pian alttari kohosikin aallonmuotoisena kantaen päällään maljoja, suitsukeastian ja kaiken keskelle nostetun, kiveä vasten sidotun puisen uhrimme.”

RAUNIOT IV/VI
”Vasta pyhitetty outo tila kylpi punaisessa ja sinisessä hehkussa, jostakin syvältä kuului kumeaa rummutusta. Kovia kokeneeseen vanhaan seinään avautunut portaali sai initiaatit mykistyneinä tuijottamaan tuota toismaailmaista näkyä! Vihdoinkin se oli heidän edessään, tuo loputtomassa pimeydessä siintävä majakka, jota he olivat etsineet vaeltaessaan vuosikymmenten ajan tässä kirotussa autiomaassa.”

RAUNIOT V/VI
”Astuessaan sisälle tunkevan ulkoilman mustasta massasta suureen halliin, he saattoivat nähdä punaisessa ja sinisessä aavemaisessa valossa hohkaavien massiivisten pilareiden kohoavan lupaa kysymättä jossain tavoittamattomissa olevaan kattoon.”

RAUNIOT VI/VI
”Seisoimme hiljaa suuren hallin hämärässä ja tajusimme ainoastaan yhden uupuvan: “Ilmestyisipä Sanansaattaja meille vielä eläinhahmossa…”. Värähdimme kun jokin kosketti siinä samassa jalkojamme! Iso rotta? Ei, se oli lumenvaalea terrieri joka häntä heiluen katsoi meitä viekkaan ja tietävän näköisenä. Se pyörähti ympärillämme ja katosi sitten takaisin pimeyteen josta olimme sen kutsuneet. Tämä oli merkki, että meidän piti poistua… vieraanvaraisuuden aika oli ohi.”