Mestareita tapaamassa
Tiistai 2. elokuuta 2022 | Hietaniemen hautausmaa
Runoilija Kari Aronpuro sanoi kirjoittavansa kuolleille. Kyseinen ajatus resonoi vahvasti, luotaammehan mekin kuvia ja tekstejä edesmenneille Mestareille. 
Tuonen Portti nostaa maljansa Kultakauden taiteilijoille, joita taito ja mystiikka kiehtoivat siinä missä porttilaisiakin. Tuohon aikaan okkultismi löysi tiensä Suomeen, seurapiirien salonkeihin asti ja tuli jännittäväksi osaksi sosiaalista elämää. Spiritististen istuntojen ohella puhutteli luonto Vienan Karjalan metsissä samoilevaa maalari Gallénia kumppaneineen. Eläessämme nyt esoterian renessanssia, on havaittavissa samanlainen kirjo toimintatavoissa, tosin nykyään ollaan edetty vielä pidemmälle, aina virtuaaliseen instagram-noituuteen asti!
Tunnetuista taiteilijoista moni sai tomumajansa viimeisen leposijan Helsingistä, Hietaniemen hautausmaalta, jonne jalkauduimme aurinkoisena elokuun alkupäivänä. Ensimmäiseksi Portilla oli vastassa oikeutetusti Akseli Gallen-Kallela, joka halusi tehdä luonnon pyhyyden tiettäväksi taiteen keinoin, mikä ei toki estänyt antautumasta ajoittain inspiroiviin illanviettoihin Kämpissä, joiden pohdinnat tiivistyvät osuvasti maalauksen Symposion symboliikassa ja mysteereissä. Hautausmaan maineikas Taiteilijakukkula sai alkunsa Akselin hautamuistomerkistä.
Sanottuamme hänelle hyvästit nousimme mäelle ja kohtasimme yllättäen rinteessä Mika Waltarin. Muistimme hänen kieltäytyneen kuolinvuoteellaan morfiinista ja sanoneen: ”Kuolema on niin ainutkertainen, että haluan kokea sen selvällä järjelläni!”. 
Kirjoittaessaan hän seurusteli taulujen kanssa, niin kotona kuin näyttelyissäkin. Ei ihme, että myös hänen tekstinsä ovat niin visuaalisesti värittyneitä. Tuonen Portin taiteelle on ominaista samanlainen poikkitaiteellinen inspiroituminen, joka voi johtaa aivan mihin tahansa! Seuraavassa hetkessä tartumme, joko kameraan, siveltimeen tai lapioon, mitä milloinkin Taiteen Jumalat käskevät!
Vanha, sokkeloinen hautausmaa oli ilkikurinen kätkiessään kuuluisia asujiaan, mutta välillä verho aukeni ja ihailemamme Taiteilijat sallivat pienen maljan mittaisen audienssin luonaan. Ottaessamme yhdet Sigurd Wettenhovi-Aspan komean rintakuvan äärellä esittelimme hänelle kuvia omista teoksistamme ja hän iski silmää hyväksyvästi.
Jäljellä oli vielä pari kuuluisuutta ja päätimme tervehtiä seuraavaksi tunnettua okkultistia, joka sai aikaan paljon muutakin. Hän oli alkujaan teosofi, myöhemmin vapaamuurari ja Ruusu-ristin perustaja. Joko tunnistatte? Pekka Ervast, olkaa hyvä! Aika vekkuli esoteerinen ratkaisu kätkeä hautansa sukuhaudan taa. Demon est Deus inversus, tuli väistämättä mieleen!
Viimeisen maljan nautimme taidemaalari Hugo Simbergin seurassa, jonka kiveä kolkutteli joku muukin. Hänen päähahmonsa kumpusivat kuoleman, pirujen sekä luonnonnäkyjen maailmoista, jotka kiehtovat meitä UR-okkultisteja väistämättä!
Niin taide, Jumalat, kuin nämä heidän edesmenneet Instrumenttinsakin odottavat meitä kärsivällisinä. Jos tahdot, niin poikkea joskus heidän luokseen. ”Kuljen, kunnes astun ääriviivani yli”, lausahti Torsti Lahtinen. Niin kauan meilläkin on aikaa. Nämä tapaamiset kirkastivat jälleen ymmärryksen siitä mihin tahdomme omamme käyttää, Kronokseen vai Kairokseen?
Kirjoittanut: Carita Hännikäinen
