Speak No Evil

”SPEAK NO EVIL”, kehotettiin Paavalin Epistolassa Titukselle. Riitelyn sijaan tuli osoittaa lempeyttä kaikenlaisia ihmisiä kohtaan. – Titus 3:2

Oman aikamme kristillisyyden ja poliittisen korrektiuden kastroimat pohjoismaalaiset ovat menneet tuossa yhä pidemmälle, aina kipurajalle asti, kuviteltua sädekehää tavoitellessaan.
Samaan aikaan on uppouduttu IKEA -sohvissa yhä syvemmälle elämän mukavuuksiin, niin että tanskalaisten tunnetuksi tekemä hyggeily on levinnyt trendinä kautta maailman.
Näin syysiltoina, kynttilän valossa itse kukin voi suunnitella pakoa puuduttavasta arjesta iloiseen etelän aurinkoon, uusia, kiinnostavia ihmisiä tapaamaan. Kukapa meistä ei haluaisi kertoa kahvitauolla ulkomailla asuvista menestyvistä ystävistään?
Christian Tafdrupin sysimustan huumorin sävyttämä psykologinen kauhutrilleri on kaapannut käsittelyynsä edellä mainitun kaltaisen kiltin eurooppalaisen ikilapsen.

Olemme kuulleet uutisia, viimeksi kai Iranista, siitä kuinka joissain kulttuureissa kivitetään yhä kuoliaaksi kansalaisia rangaistuksena sääntöjen rikkomisesta. Vereslihainen, hymynaamion takainen länsimaalainen ihminen puolestaan noudattaa niitä jopa hengenvaaraa uhmaten.

Naamiottomuus on läheinen teema meille porttilaisille ja vakuutamme sen riisumisen olevan sekä turvallista että terapeuttista oikeassa viitekehyksessä, toisten kölin ali vedettyjen ulkopuolisten kanssa. Heidän, joiden seurassa se saa karista kuolleiden lehtien tavoin luonnollista tahtiaan pois.
Tuollaisen Tosi Itsen restauraation jälkeen olemme vahvistettuja keskittymään merkitykselliseen työhön, jota varten olemme tänne tulleet.

Oleellinen osa tuota valmentautumista on taktisten ominaisuuksien jalostaminen, niin arvaamattomia arkisia kuin kohtalokkaampiakin vastoinkäymisiä ajatellen.
Valmentaja Harri Gustafsberg on todennut, että ”kriiseissä me emme nouse odotustemme tasolle, vaan vajoamme valmistautumisen ja harjoittelun tasolle.” On siis riisuttava illuusion lasit ja oltava henkisesti valmistautunut erilaisiin kriisitilanteisiin.
On aivan luonnollista suojata ja puolustaa sekä itseään että läheisiään, kuten kaikissa heimoissa on tehty aikojen alusta asti pimeässä väijyvää vihollista vastaan. Ja tänä päivänä tiedämme vihaisen pedon jo heränneen talviuniltaan, eikä se osoita niille vetäytymisen merkkejä syksynkään koitettua.

Perinteisessä dualistisessa jaossa hyvään ja pahaan on vahva kristillinen vire, joka on omiaan jättämään vaarallisia kuolleita kulmia. Mestarimme Jung muistutti aikoinaan meissä olevasta Varjosta, joka on siis aivan jokaisella allekirjoittaneesta alkaen. Itse ajattelen omaani usein fleksiin kytkettynä arvaamattomana eläimenä. Kyse onkin siitä, että hallitseeko se meitä, vai me sitä? Tiukan paikan tullen sen vapauttaminen voi suojella meitä paljon kohteliaisuutta paremmin.
On muistettava, että vaikeneminen ei ole aina viisautta, vaan myös myöntymisen merkki.
On siis oltava mietittynä miten pitkälle on valmis tarpeen tullen menemään, eikä vain tyytyä kääntämään toista poskeaan, varsinkin jos on kokemattomuuttaan ottanut jo aiemmin turpaan.

Laajalti johtajuudesta kirjoittanut pastori John Maxwell on sanonut, että ”elämämme suurin päivä on silloin kun kannamme täyden vastuun asenteestamme. Se on päivä, jolloin todella kasvamme.”

Mikäli edellä mainitut seikat resonoivat sinulle tai jos pidät sellaisista elokuvista ”Vanishing” ja ”Funny Games”, suosittelen ”Speak no Evilia” sinulle vahvasti.

Ja mikäli sympatiseeraat okkultistina vasemman puoleista polkua, niin tämä paikoitellen vanhatestamentillinen elokuva pistää meidät miettimään vastoin toimimisen tärkeyttä alituisen yhteisön normien ja kulttuuristen sääntöjen peesaamisen sijaan.