Haavoittuvuus

Taiteilijaosuuskunta Toolboxin Sinelmä -näyttelyn avajaisissa keskiviikkona 10.7. Suomenlinnassa sijaitsevassa HAA Galleriassa.

Haavoittuvuus teemana kouraisi välittömästi sielun pimeimpiä onkaloita. Kärsimys on noussut pintaan oman kollektiivimme keskusteluissa. Niitä on mahdollisuus kuulla Rihmastosignaalin tallenteista, jossa mm. muusikot paljastavat omat arpensa ja haavansa. Tällaisen traumagnosiksen lääkitsevyys tuntuu yhä tarpeellisemmalta, niin yksityisten kuin yhteiskunnallistenkin tragedioiden jäljiltä. Vaikka lomakausi lämmittää useimpien mieltä ja viihde sekä muut konsensuksen temput pyrkivät verhoamaan varjomaailman kauhut mielistämme, niin valitettavasti hedonismillakin on rajansa, mutta voiko samaa sanoa kärsimyksestä?
Niistä Sinelmä muistuttaa osittain pienikokoisilla, mutta väkevillä kuvillaan keskitysleirilasten ilmeistä ja noiden kauhugallerioiden sisäänkäynneistä.

Näin kotimaisesti tiettyjen ikäpolvien lapsuuteen kuului remmi tai koivuniemen herra, mitä nimeä piiska omassa kodissa kantoi. Sehän piti ensin itse hakea metsästä ja sitten vanhemmat asettivat sen oven päälle muistutukseksi. Remmit ovat ilmeisesti suosittuja kansainvälisellä tasolla, koska taiteilija Said Baalbaki oli tuonut esille pronssisia ”Belt” -veistoksia.

Kuolemassa pahinta on usein pelko, mikä ilmenee järkyttävän selvästi joidenkin teosten kasvoilta. Teollisen tuhoamisen prosessissa voidaan murskata ihmisen sisin jo ennen ruumista. Tätä kuvaa loistavasti myös taiteilija Mika Karhun pronssiveistos ”Persoona”. Vastaavaa jälkeä syntyy joskus rakennustyömaiden tapaturmissa, mutta kivuliaimmin sisin puristetaan ulos totalitarismin saappaan alla, jolloin jäljelle jää vain sammunut kalan katse perkaajansa pöydällä.

Näyttelytilan toisen salin värimaailma on kirkkaampi, mutta häiritsevät teemat jatkuvat. Olen näkevinä ruumissäkkejä rantahiekalla ja takana tuijottavien lasten kultaiset silmät porautuvat vaativina selkääni.

Ravistan päätäni kuin koira ja samassa eteeni rävähtää tutun taiteilijan Sampsa Indrénin teos ”Kevättä rinnassa”. Veikkaan, että ilman kokemusta sisuskalujen maailmassa joku saattaa aistia kuvan hyvinkin nahoissaan. Sampsan biomorfinen maisema laajenee maalauksessa nimeltä ”Pyykkipäivä”, joka on mielestäni näyttelyn Helmi. Käykää katsomassa. Aikaa on vielä 4.8. asti. Nahkurin orsilla tavataan!

Kirjoittanut: Carita Hännikäinen