Kairos & Terminus! | Osa I
Nomen Est Omen!
Tiistai, 7. Joulukuuta 2021

Pakkanen puraisi kuin Siperian aroilla ja merituuli hönki hyytävästi kun nousin ulkoilmaan Kampin metroasemalta. Poimin sieltä mukaani Portin Carita Hännikäisen ja pian seuraamme liittyi eräs yhteinen salatieteilijä-ystävämme. Illan kohteessamme, Ava-galleriassa oli alkamassa valokuvaaja-seikkailija, Timo Norroksen ja ktoonisen taiteilijan, Pauli Malmin ”Unen ja heräämisen porteilla”-näyttelyn avajaiset.
Atavistis-mystinen ulottuvuus hyökyi vastaan välittömästi pienen gallerian katutasolla, Cthulhun tarkkaillessa vierailijoita pimeistä vesistään. Kellarin katabasiksesta kantautuva Öshkün ambient-äänimaailma pyhitti illan tunnelman kasvaessaan meditatiivisesta kurkkulaulusta abraxasmaisen häiritsevään väkevään noise-ääreensä! Samalla erilaiset symbolit ja toismaailmaiset olennot tervehtivät meitä hetkellisesti raotetun verhon takaa, itsensä kuoleman viittoillessa luokseen, mutta valokuvien naisten uhatessa aseillaan pysymään vielä hetken tässä maailmassa.

Toivuttuamme taide-elämyksestä, keskustelimme hetken jo aiemmin tutun Timo Norroksen kanssa hänen valokuvistaan gallerian aulassa, mutta valitettavasti emme väentungoksen vuoksi ehtineet tutustua kellarissa tyylilleen uskollisesti päivystäneeseen taiteilija Malmiin.
Seurueemme siirtyi läheiseen baariin lämmittelemään jälkipuintia varten ja olimme sangen vaikuttuneita näyttelyn annista. Tällaista porttilaista taidetta pitäisi olla enemmänkin esillä julkisesti ja meikäläisten, yöpuolen taiteilijoiden täytyy pitää yhtä! Portin missio on ollut alusta asti, “Löytää toiset!”. Otin siksi asiakseni järjestää tapaamisen näiden kollegojen kanssa.
Sittemmin, vuoden 2022 toukokuussa tutustuttuani jo myös Malmiin, suunnittelimme tapaamista, mutta aikataulumme eivät millään meinanneet käydä yksiin. Kuitenkin, kuin johdatuksesta, yhteinen sauma avautui kaikille asianosaisille pari päivää myöhemmin. Tiesin heti kokemuksesta, että kun *Kairos tarjoaa kättään, siihen pitää tarttua! Kyseinen päivä lyötiin lukkoon välittömästi ja tapaamispaikaksi valikoitui, mikäs muukaan kuin itse Terminus, Kuoppa!

*Kreikan kielessä on kaksi aikaa tarkoittavaa sanaa, kairos ja kronos. Uuden testamentin kielessä ja teologiassa kairos tarkoittaa Jumalalle otollista ajankohtaa, hetkeä, jolloin Jumala toimii. Kronos puolestaan tarkoittaa aikaa tavanomaisessa merkityksessä.

https://oshku.bandcamp.com/

http://avagalleria.com

Lue osa II – Huutavan ääni yössä!