Vox Mycelii -blogi | Helmikuu 2026
Tässä päättyneen kuukauden lopuksi julkaistavassa blogissa kerromme ajankohtaisia kuulumisia, suosittelemme kirjoja, elokuvia ja muita täkyjä Rihmastosignaalin kuuntelijoille.
Arvoisa Rihmasto!
Tervetuloa lukemaan uunituoreen Tuonen Portin Vox Mycelii -blogin järjestyksessä toista julkaisua.
KUUKAUDEN PODCAST-JULKAISU:
Rihmastosignaali: Erikoisjakso: Kuopan tulilla – Vieraana Tomi Antila
Keskustelemme tässä lyhyessä erikoisjaksossa Kosminen Ääni ja Kirjarovio -podcastien juontajan, Tomi Antilan kanssa modernin maailman kurimuksesta, merkityskriisistä ja sen mahdollisista ratkaisuista.
Jakson kesto: 22 min.
KUUKAUDEN ELOKUVASUOSITUS: Zardoz (1974)
Kuolemattomuudesta
John Boormanin elokuva Zardoz vuodelta 1974 käsittelee tätä aihetta omaperäisesti. Samalta ohjaajalta on peräisin myös Syvä joki, joka kertoo omalla karulla tavallaan vuoristolaisten eristyneisyydestä ja kaupunkilaisten vapauden tavoittelusta. Siinä on myös selkeä luokkajako, jossa valta-asema kääntyy päälaelleen. Molemmissa elokuvissa suvereeni hallitsija on lopulta armoton luonto.
Kalmistina suhtaudun myönteisesti luonnon sykliin ja näen kuoleman elämänkaaren maalina.
Ehkä vähän yllätyksekseni ystävieni joukossa on muutama, hyvin älykäs ja esteettinen ihminen, jotka ovat ilmaisseet haluavansa olla kuolemattomia. Ilmiselvänä motiivina on tietysti heidän elämää kohtaan tuntemansa uteliaisuus, mutta ehkä jotain muutakin. En edes yritä vastata heidän puolestaan.
Elokuvassa ollaan vuodessa 2293 maailman ollessa äärimmäisen polarisoitunut kahteen eri leiriin: kuolematon sivistyneistö elää omassa paratiisikuplassaan ja brutaalit villit raatavat sen ulkopuolisilla joutomailla. Kaiken yllä hallitsee lentävä kivipääjumala, joka vaatii itselleen viljaa sekä ruumiita. Vastineeksi hän sylkee suustaan aseita.
Liharuumis voi tuhoutua monin tavoin vaikkapa tapaturmaisesti, joten kuolemattomuus sopii sikäli lähinnä henkiolennoille, henkiruumiille. Jos ihminen saavuttaisi ikuisen elämän, niin tuhoutuisiko silti jotain? Zardoz vastaa tähän omalla tavallaan.
Osa ihmisistä odottaa saavansa taivaallisen elämän kuoleman jälkeen. Maallinen mieli pohtii helposti pilven reunalla loikoilun mielekkyyttä. Miten sellaista jaksaisi ikuisesti? Maan päällä olisi sentään tarjolla lihan iloja.
Onneksi utopiat ovat nimensä mukaisesti mahdottomia. Sellaista tavoiteltaessa on varottava päätymästä dystopiaan. Mieleen tulee Elisabeth Förster-Nietzsche, joka perusti aviomiehineen Nueva Germanian Paraguayhin 1800 -luvun lopulla. Paratiisilliset saksalaisen ihanneyhteisön haaveet lahosivat nopeasti tropiikin kosteikossa ja lopulta ahdinkoon ajautunut Bernhard Förster surmasi itsensä ja vaimo Elisabeth palasi takaisin Eurooppaan. Tänä päivänä ympäristö on sulauttanut itseensä heidän aikaansaannoksensa.
Vaikuttaa siltä, etteivät elämä ja pysähtyneisyys sovi yhteen. Kaiken on tarkoitus hajota. Olisi siksi naiivia tarrautua liian tiukalla otteella mihinkään inhimilliseen. Lopulta jokin muu ottaa sen paikan…
KUUKAUDEN KIRJA: Nälkäluokitus
Naftali Frenkel (1883-1960) oli turkinjuutalainen kauppias ja entinen leirivanki, joka nousi Neuvostoliiton GULAG-leirijärjestelmän taustavaikuttajaksi. Hän toimi 1930-40-luvuilla asiantuntijana useiden vankileirien johdossa sekä vastasi orjatyövoimalla rakennettujen Vienanmeren-Itämeren kanavan ja Baikal-Amurin rautatien valmistumisesta. Frenkel loi järjestelmän, jossa tehokkaasta työnteosta palkittiin suuremmilla ruoka-annoksilla ja tehottomaan reagoitiin annoksia pienentämällä. Tämä ”nälkäluokitus” jakoi vangit selviytyviin ja tuhoon tuomittuihin.
Millä tavoin Naftali Frenkel oli poikkeava neurologialtaan? Entä mitä keskusteltavaa hänellä olisi ollut natsien keskitysleirien logistiikasta vastanneen Eichmannin tai Dachau -mallin Eicken kanssa? Pasi Hännisen Nälkäluokitus piirtää hyytävän kuvan Neuvostoliiton yhteiskuntajärjestelmästä, joka oli pohjimmiltaan yksi suuri gulag. Kuten esipuheessa sanotaan, niin tämä teos on myös peili eli erinomainen varjotyön apuväline.
Tämä kirja ei ole pelkkä historiallinen muotokuva, vaan tutkielma jokaiseen teknokraattiseen järjestelmään väistämättä sisältyvästä epäinhimillisyydestä.
Pasi Hänninen (s. 1980) on robotiikan ja tekoälyn tutkija, teologi sekä kirjailija ja opettaja. Hän on opettanut Jyväskylän yliopistossa ja julkaissut useita tietokirjoja.
KUUKAUDEN AJATUS:
”Why continue to tolerate a kind of armchair skepticism that has everything to do with scientistic propaganda and nothing at all to do with honest, rigorously open-minded collection, classification, and theory building, that is, with real science and real humanistic inquiry? True enough, anomalies may be just anomalies—meaningless glitches to the statistical field of possibility. But anomalies may also be the signals of the impossible, that is, signs of the end of one paradigm and the beginning of another.”
– Uskontotieteen tutkija Jeffrey Kripal
→ Katso Jeffrey Kripal Wikipediassa
SEURAAVAKSI
Maaliskuussa julkaistaan alkemiaa käsittelevä erikoisjakso jonka nauhoitin Eeva Maria Leinon kanssa helmikuussa. Youtubeen julkaistaan viime kuulta myöhästynyt kirjailija Vesa Iitin lyhyt haastattelu G.I. Gurdjieffistä ja muuta extramateriaalia Helsingin viime syksyn kirjamessuilta. Eetteriin pamahtaa myös Liminalis -sarjan kolmas jakso: ”Daimon”.
Jos haluat osallistua keskusteluun tai ehdottaa aiheita tuleviin jaksoihin, älä epäröi ottaa yhteyttä: vartija@tuonenportti.fi tai Facebookissa/Instagrammissa.
Seuraavaan kertaan…
Konstantin Tuonihovi
Rihmastosignaali / The Mycelium Signal Podcast
• Spotify • YouTube • Instagram • Facebook