LUONNON TOISEUS: Henry David Thoreau ja mureneva konsensustodellisuus
Moderni yhteiskunta nojaa krooniseen päivätajuntaan, jossa elämä typistyy mekaaniseksi suorittamiseksi ja onnellisuusharhaksi. Meidät opetetaan haalimaan ylellisyyksiä, jotka paisuttavat egoa ja veltostuttavat sielun.
Tuonen Portin esoteerisen linssin läpi luettuna Henry David Thoreaun vuonna 1854 julkaistu klassikko Elämää metsässä (Walden) ei laimene pelkäksi luontoesseeksi ja aikansa erakkokuvaukseksi. Kyseessä on rituaalinen hakeutuminen liminaalitilaan, astuminen konsensustodellisuuden ulkopuolelle tieten tahtoen. Haltijahengen kutsu ja Walden-lammen rannalle asettuminen merkitsi Thoreaun elämässä radikaalia karsimisen prosessia. Hän tunnisti jo varhain saman henkisen näivettymisen, jota me kutsumme postmoderniksi rappeutumiseksi. Thoreau kirjoitti avoimesti sisäisestä äänestä, daimonista, jota hän nimitti haltijahengeksi. Luvassa ei ole helppoja ratkaisuja tai yhteisön hyväksyntää.
Haltijahenki vaatii meitä luopumaan ylellisyyksistä, jotka ovat esteenä ihmiskunnan henkisen kehityksen tiellä. Noista hienovaraisista kaltereista, joista mielemme häkki rakentuu. Sielun nukutusaineista ja puskureista, jotka estävät kohtaamasta olemassaolon raakaa alkulähdettä. Kun materialismi riisutaan pois, kohtaamme omat demonimme. Kyseessä on koe, jossa katsotaan, mitä jää jäljelle, kun yhteiskunnan määrittelemä ”minä” kuolee. Walden-lampi ei ole pelkkää ulkoista maantiedettä, vaan peili mielen mustille alueille. Kyse on siirtymisestä varjojen ja intuition alueelle:
Tutkimattomat sielunmaat eivät ole korjattavia vikoja, vaan se ravinteikas musta multa, jossa myyttinen tietoisuus asuu. Vasta kun suostuu kohtaamaan pimeytensä, voi löytää jotain todella itsenäistä.
Mitä vähemmän kuluttamme aineellista, sitä vähemmän joudumme käyttämään aikaamme sen hankkimiseen. Esineen hinta on se määrä elämää, joka sen hankkimiseksi on annettava vaihdossa. On muistettava herjaamaton totuus: ruumispaidassa ei ole taskuja. Kaikki maallinen status murenee lopulta multaan. Taskut ovat egon turvapaikka, mutta kuolema katkaisee näytelmän.
Kieltäytymällä materiaalisesta ylellisyydestä Thoreau saavutti sellaista, mitä konsensustodellisuus ei kykene käsittämään. Suurimpia saavutuksia ja arvoja ei yhteiskunnassa pidetä arvossa, sillä ne ovat näkymättömiä markkinavoimille. Ne ovat korkeinta todellisuutta, jota ei voi myydä tai välittää toiselle sellaisenaan. Thoreaun sanoin elämän todellinen sato on jotakin yhtä saavuttamatonta ja sanoinkuvaamatonta kuin aamun tai illan värit.
Elämää metsässä on herätyshuuto ja teos aikaa vastaan. Se on manaus siitä, että meidän on elettävä tarkoituksellisesti ja imettävä elämän raaka ydin ennen kuin fyysinen loppu tavoittaa meidät. Älkäämme antako heikkouksiemme ja mukavuudenhalumme rakentaa mielemme häkkiä. Kuunnelkaamme haltijahengen karua ääntä ja astukaamme portista sisään tutkimattomiin sielunmaisemiimme.